Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Tätä blogia ylläpitää leivontaan hullaantunut äiti ja vaimo. Tuotoksista ovat kotona nauttimassa 2v poika ja aviomies.

Alkujaan olen valmistunut ravintolakokiksi, mutta parhaillaan opiskelen palvelujen tuottamista ja johtamista. Ehkä jonain päivänä tulee se hetki, että olen oman kahvilani herra!

31.08.2009 - 13:09

Hei sinä lukijani! Tervetuloa jatkossa Makea maa-blogiini. Tämä blogi jää täten unholaan. Toivottavasti vierailette yhtä ahkerasti uudessa blogissani!

26.08.2009 - 21:00

Olin tänään töissä viimeistä kesätyö-päivää. Jatkan kyllä tästä eteenpäin satunnaisena tuuraajana koulun ohella. Tämä oli kuitenkin riittävän hyvä syy viedä työkavereille kakkua!

Pohja Rainbown tummista täytekekseistä ja vauvojen hedelmäsoseesta. Tummemmassa täytteessä FloraVanillaa vaahdotettuna, tuorejuustoa, rahkaa, tummaa suklaata sulatettuna ja ripaus sokeria. Vaaleassa täytteessä vaahdotettua FloraVispiä, tuorejuustoa, valkosuklaata sulatettuna ja ripaus sokeria. Liivatetta toki myös molemmissa täytteissä. Kerrosten väliin jemmasin pieneksi pilkottua pätkistä.

Kuvia otin yömyöhällä, pimeällä tietysti. Vain yksi oli julkaisukelpoinen...

17.08.2009 - 10:05

Eilen alkoi keli näyttää jo uhkaavasti syksyiseltä. Vettä ripotteli ja tuuli oli melkoinen. Alkavan syksyn kunniaksi tein sitten omenapiirakkaa. Maistui mainiolta vaniljajäätelön kanssa!

Pohja:
150g sulatettua margariinia/voita
1prk kermaviiliä
1½dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
1tl soodaa

Päälle viipaloin kaksi omenaa ja ripottelin reilulla kädellä kanelia ja sokeria. Piirakka on tehty 24cm irtopohjavuokaan. Myös tavallinen piirakkavuoka käy tähän hyvin. Paistetaan 200 asteessa 30-40 minuuttia.

Parhaimmillaan tämä piirakka on tietysti, jos saa ihan suoraan omasta kotipihasta makeita pikkuomenoita, mutta näillä ulkolaisillakin tämä on ihan kelvollista. Kotimaisia omenoita ei tarvitsisi kuoria, jolloin pinta olisi vähän elävämpi, kun kuoret jäisivät näkyviin.

15.08.2009 - 10:04

Kaveri oli tulossa pikkuneitinsä kanssa kylään ja lupasin taikoa jotain vatsan täytettä. Päädyin sitten kinkkupiirakkaan. Sillä aikaa kun piirakka oli uunissa, alkoi mielen sopukoissa kolkutella, että jos kuitenkin vähän jotain makeaakin. Aika alkoi käydä vähiin ja uunikin oli varattuna, kauppaan ei enää ehtinyt. Sitten mieleeni putkahti lapsuusaikojen pikaherkku, tuulomaan torttu! Hyvin samankaltainen kuin perinteiset mokkapalatkin, mutta tämä pikaherkku valmistuu sujuvasti mikrossa ruokalautasella. Onneksi oli tarvittavia aineksia kaapissa ja sain pohjan valmiiksi ja jäähtymäänkin vielä, että sain kuorrutuksen tehtyä. Lopuksi pikainen pakastus, että sain paremmin leikattua muoteilla pikkupalat. Ne näytti vähän ankeilta sellaisenaan ja pursotin niihin lopulta söpöt (?) keltaiset pikkusydämet.

Kinkkupiirakkaa tein aivan täysin hatusta vedetyllä ohjeella, sitä mitä kaapista sattui löytymään. Varsin hyvää siitä tulikin! Piirakkaan käytin karkeasti mitattuna seuraavia aineksia:

100g leivontamargariinia
½dl durum-vehnäjauhoja
½dl ruisjauhoja
1½dl vehnäjauhoja
loraus kylmää vettä

vajaa pussillinen savukinkkusuikaleita
½pkt kirsikkatomaatteja
1 kevätsipuli varsineen
1prk CremeBonjour Cuisine valkosipuli&yrtit
3 munaa

12.08.2009 - 17:40

Olen saanut säilöttyä pakastimeen vähän mustikkaa ja mansikkaa tältä kesältä. Pakastinta penkoessa sieltä löytyikin vielä muutama rasia viimevuotisia marjoja, joten ne piti äkkiä käyttää alta pois. Ohjeena käytin tätä aiemmin linkittämääni hyväksi havaittua ohjetta. Päälle ripottelin sekalaisen lajitelman mustikkaa, mansikkaa ja vadelmaa, yhteensä ehkä noin vajaan litran verran. Tämä piirakka paranee entisestään, jos se saa viettää yön kylmässä.

12.08.2009 - 17:38

Muutama ilta sitten tein pienen pullataikinan, josta paistettiin korvapuusteja ja mustikka-rahkapullia. Tällaisia niistä sitten tuli!

03.08.2009 - 19:44

Teki maustekakkua mieli, mutta samaan aikaan himoitsin muffineita. Tuloksena syntyi sitten mausteiset muffinit. Todella hyvän perusohjeen olen aikanaan saanut parhaalta ystävältäni. Sitä voi soveltaa kaikenlaisilla makuaineilla. Näihin laitoin reilun tujauksen kanelia ja hippusen neilikkaa ja inkivääriä. Njam!

28.07.2009 - 21:25

Meidän pikkujätkä täytti viime viikolla 2 vuotta ja viikonloppuna juhlittiin mummujen, vaarien ja kummien kanssa päivänsankaria.

Tarjoilupöytään tehtiin pieniä kolmioleipiä kinkku- ja kanatäytteellä, juusto- ja tonnikalahyrriä sekä karjalanpiirakoita munavoin kera. Makeannälkään tehtiin mokkapaloja, pikkuleipiä ja täytekakkua. En heilunut itse kameran kanssa, joten muut tarjottavat jäi harmillisesti kuvaamatta. Kakusta sentään löytyi muutama kuva.

Kakku on perinteinen 6 munan kakku kahdella välillä. Toisessa välissä paloiteltua tuoretta mansikkaa sekä diplomaattikreemiä, toisessa sitten mansikkasurvoksella ja liivatteella täydennettyä flora vispiä. Päälle taiteiltiin itse värjätyistä marsipaaneista palapeli! Reunoja peittää taannoin englannista tilaamani suklaanmakuinen sokerikuorrute!

23.07.2009 - 21:28

Oma isäni täytti kunnioitettavat 60 vuotta ja minä lupasin hoitaa leipomiset juhlia varten. Minä etsin sopivia ohjeita, joista sitten äitini toteutti osan ja minä loput. Tarjolla oli jo aiemminkin postaamiani levypiirakoita, kinkkua, tonnikalaa ja kasvista. Ohjeet olen löytänyt aikanaan Pullahiireltä. Piirakoiden lisäksi tein viisi isoa saaristolaisleipää. Äiti teki niille sitten savuporo- ja savulohitahnaa.

Makeaksi tarjottavaksi isä toivoi perinteistä mansikka-kermakakkua, joten kuuntelin sankarin toivetta kirjaimellisesti. Olin kyllä ajatellut ehtiväni tehdä suklaaperhosia kakun koristeeksi, mutta lopulta aika kävi niin kortille, että tyydyttiin sitruunamelissan lehtiin. Väliin tein Kinuskikissan ohjeella sitruunatahnaa. Sen kaveriksi vaahdotin mansikkakermaa ja vanilijarahkaa. Päällä siis pelkkiä tuoreita mansikoita hyytelösokerin alla ja reunat FloraVispiä lehtityllalla pursotettuna.

Täytekakun lisäksi tein vielä tiikerikakun ja suklaakakun. Kuvassa perimmäisenä näkyvä ihan pieni kakku on yhden munan gluteeniton kakku vaniljakreemillä ja mansikoilla täytettynä. Pikkuleivät on suoraan kaupan hyllystä.

12.07.2009 - 08:25

Tässä taannoin alkoi tehdä mieli mokkapaloja. Jostain muistui mieleeni, että olen nähnyt jonkun tehneen kinuskia kuorrutuksen alle. Minä sulatin pussillisen lehmäkaramelleja kermatilkan kanssa. Varsinainen kaakaokuorrutus oli helppo levittää kinuskin päälle, kun antoi pellin olla hetken aikaa jääkaapissa jähmettymässä. Vähän tahmaista näiden leikkaaminen tietysti oli, kun kinuski veeeeenyi, mutta hyvää oli!

Kuvat ovat minun ottamiani. Niitä EI saa kopioida ilman lupaa.

Blogiani saa linkittää omiin blogilistoihinne, siihen ei tarvitse erikseen kysyä lupaa.