Oma isäni täytti kunnioitettavat 60 vuotta ja minä lupasin hoitaa leipomiset juhlia varten. Minä etsin sopivia ohjeita, joista sitten äitini toteutti osan ja minä loput. Tarjolla oli jo aiemminkin postaamiani levypiirakoita, kinkkua, tonnikalaa ja kasvista. Ohjeet olen löytänyt aikanaan Pullahiireltä. Piirakoiden lisäksi tein viisi isoa saaristolaisleipää. Äiti teki niille sitten savuporo- ja savulohitahnaa.

Makeaksi tarjottavaksi isä toivoi perinteistä mansikka-kermakakkua, joten kuuntelin sankarin toivetta kirjaimellisesti. Olin kyllä ajatellut ehtiväni tehdä suklaaperhosia kakun koristeeksi, mutta lopulta aika kävi niin kortille, että tyydyttiin sitruunamelissan lehtiin. Väliin tein Kinuskikissan ohjeella sitruunatahnaa. Sen kaveriksi vaahdotin mansikkakermaa ja vanilijarahkaa. Päällä siis pelkkiä tuoreita mansikoita hyytelösokerin alla ja reunat FloraVispiä lehtityllalla pursotettuna.

Täytekakun lisäksi tein vielä tiikerikakun ja suklaakakun. Kuvassa perimmäisenä näkyvä ihan pieni kakku on yhden munan gluteeniton kakku vaniljakreemillä ja mansikoilla täytettynä. Pikkuleivät on suoraan kaupan hyllystä.

1248374389_img-d41d8cd98f00b204e9800998e