Kahvipöytään teki mieli saada jotain mehevää ja makeaa. Tässä tavotteessa onnistuin kahviseuralaisten mielestä erinomaisesti! Piirakka oli todella mehevää ja tietysti makeaa Hymy Maku parani vielä iltaa kohti, kun piirakka oli ehtinyt vetäytyä jääkaapissa.

Inspiraatiota pohjaan hain tästä aikanaan postaamastani hyvästä piirakkapohjasta. Kermaviiliä ei ollut, joten laitoin 2dl Ingmannin vaniljajogurttia. Taikinan sekaan paloittelin 1½ banaania pieniksi kuutioiksi. Paistoin pohjan 26cm irtopohjavuoassa. En halunnut piirakasta kovin muhkean paksua, siksi näin iso vuoka.

Pinnalle sekoittelin Philadelphia-juustosta, margariinista, tomusokerista ja sitruuna-aromista paksun tahnan. Värjäsin sitä vähän kellertävämmäksi pastavärillä. Kuviointia varten tein ihan pienen määrän vesi-tomusokeri-kaakaojauhe-seosta.

 

1238955473_img-d41d8cd98f00b204e9800998e